Se tunne, kun et osaa kouluttaa sun koiraa.

Varoitus, kirjoitus saattaa sisältää pieniä suuria määriä itsesääliä ja ahdistuneisuutta.

Joulun pyhät oltiin reissussa Jyväskylässä. Reissu sisälsi lenkkeilyä, treenailua ja rentoa yhdessäoloa. Tapaninpäivälle oltiin ilmottauduttu kokeisiin hakemaan vikalistaa ensivuoden treeneihin. Vikalista jäi tälläkertaa saamatta, sillä suorituksesta ei tullut yhtään mitään. En saanut koiraa ollenkaan kuulolle. Sen ajatukset (jos siellä päässä mitään liikkui) olivat aivan jossain muualla koesuorituksen aikana. Tämä purkautui lähinnä nuuskimisena ja jumittumisena. Noa tarjosi aina jotain mitä mielessä sattui olemaan. Lopputuloksena pisteitä ei kertynyt kuin muutamista liikkeestä - hylätty suoritus. Jep. Tiesin, ettei Noa vielä ole siellä missä pitäisi 1-tulosta varten, mutta tällaista katastrofia en kyllä missään nimessä olisi odottanut. Harmitus oli todella kova. Olo oli ja on edelleen riittämätön. Olo on, kuin ei ole tarpeeksi hyvä kouluttamaan koiraasi. Ei ole tarpeeksi hyvä ymmärtämään ja viilaamaan sen mielentilaa sellaiseksi, että se pääsisi näyttämään kokeissa mitä se oikeasti osaa. Ei ole tarpeeksi hyvä saamaan hienon koiran potentiaalia käyttöön. Mietityttää, että olenko nyt syksyn aikana jotenkin onnistunut pilaamaan tuon koiran kerta kesällä SM-kisoissa saatiin muutamaa pistettä vaille 1-tulos ja sitä isompaa koira- ja ihmishäiriötä ei kokeisiin saa. Nyt koko koira oli tutussa hallissa ja pienessä häiriössä aivan sekaisin. Ihan pihalla kaikesta. Ahdistunut. Noa oli tosin käyttäytynyt jo viikon ennen joulua kuin mikäkin himokas hormoonihuuruinen teinimies, liekkö ollut naapurin narttukoiralla juoksut. Jospa tällä olisi ollut osansa syntax erroriin pienen teinimiehen aivoissa. Ehkäpä Noalla oli vain huono päivä. 

Päädyin kuitenkin kuivaamaan pettymyksen kyyneleet, nousemaan itsesäälistä ja todeta, että eiköhän se avoin-luokkakin selätetä jossain vaiheessa. Olisihan se hienoa, jos tuloksia napsisi vain kuin kaupan hyllyltä, mutta lets face it, ei tämän vuoden treeni- ja kisamäärillä kehity. Pakko myöntää oma rajallisuutensa. Ehkä 2018 on sitten meidän vuosi. Ehkä me sitten päästään näyttämään kuinka hienosti oikeasti osataan. Tammikuussa jatketaan Nina Mantereen valvovan silmän alla tokotreenejä. Otettiin viikottainen vakiovuorokin lämpimään agilityhalliin tähän kevätpuoliskolle, jotta lumiset kentät ja parkkikset eivät pilaisi treenejä.

Kuva by Mira Sinisalo

Have a dog they say. It's fun they say... 


Kommentit