Rauhallisin mielin

Harmillisesti tilaamani rallykyltit eivät vielä(kään) olleet saapuneet, joten treenivuorolla keskityttiin lähinnä tekniikkaharjoituksiin.


Noan kanssa otettiin harjoittelun alle puoltenvaihtoja liikkeessä. Vaihdot sujuivat näpsäkästi niin jalkojen välistä kuin takaakin. Vaikeinta on itselle muistaa olla pysähtymättä liikettä suorittaessa. Lisäksi työstettiin oikean puolen seuraamista pujottelulla. Paikka elää vielä sen verran, että nättiä se ei kyllä minun silmään ole. Varmasti monelle muulle se näyttäisi ihan kivalle, mutta koska olen seuruunatsi, haluaisin myös oikeasta puolesta siistiä ja napakkaa. Tällä kertaa keskityin pidempiin pätkiin, jossa lähdin kaartamaan vasemmalle tai oikealle ja Noan piti pysyä mukana. Seuraavalla kerralla pitää tehdä taas muutamien askelien pätkiä, että oikeaa paikkaa pääsisi vahvistamaan tiiviimmin. Rallyjutuista tein vielä oikealta puolelta eteentuloja. Ihan nätisti tämäkin toimii, vaatii tosin vielä käsiavun. Haluaisin myös, että se olisi vähän napakampi. Näitä täytyykin ottaa olohuonejumppiin mukaan.

Loppuun tein Noalle kolme palkatonta settiä tokoa:
1) Maahanjättö (nuuski maata, mur), liikkeestä maahan jäävä (ei nuuskinut), luoksetulo maasta (nuuski, murr). Nuuskimiseen pitää nyt todenteolla puuttua ja vahvistaa nuuskimatta jättämistä.
2) Lyhyt seuruu, hyppy, kaukot jätin istumaan ja nostin seisomaan
3) Merkinkierto ja nouto

Kokonaisuudessaan palkattomat setit menivät todella kivasti. Liikkeiden välissä ei esiintynyt nuuskimisia ja Noa oli koko ajan minun mukana tekemässä. Äntäkään ei juurikaan tullut. Liikkeet itsessään Noa teki oikein. Palkkasin Noan settien välissä namien heittelyllä. En ollut muutenkaan käyttänyt treeneissä lainkaan lelupalkkaa. Oli kivaa huomata, että palkan laadulla pystyy vaikuttamaan niin selkeästi sen mielentilaan rauhoittavasti. Rauhallinen mielentila kuitenkin aiheutti sen, että esimerkiksi seuraaminen ei ollut niin napakkaa mistä tykkäisin, eivätkä liikkeet olleet niin nopeita kuin olisin halunnut. Eli jotenkin se Noan kuuppa pitäisi vain saada kestämään korkeampaakin virettä. Se miten tämä käytännössä toteutetaan, en vielä oikein tiedä.


Nemo oli tänään vähän normaalia väsyneempi, joten sen kanssa pidettiin harjoitukset hyvin kompaktina. Tänään meidän teemana oli hallinta. Ensin harjoiteltiin muutamia luoksetuloja, jotka toimivat hienosti. Seuraavaksi tehtiin rallyhyppyä niin, että lisäsin itse vauhtia ja hypyn perään tein toisen liikkeen. Samaa tehtiin myös putkella. Putki sai aikaan hepulikohtauksen, mutta Nemo palasi tästäkin ihan kivasti takaisin hallintaan. Loppuun otettiin vielä merkinkiertoa, jonka idea alkaa selkeästi vahvistua shibankin pienessä päässä. 


Kokonaisvaikutelma treeneistä oli varsin onnistunut. Kukaan ei menettänyt hermojaan, eikä kenellekkään jäänyt epäonnistunut olo. Ihan parissa viikossa on Noan palkattomat harjoitukset menneet huomattavasti parempaan suuntaan. Tuo koira oppii kyllä todella nopeasti kunhan itsellä on selkeä ajatus siitä, mitä (ja miten) sille oikein opetetaan. Tässä korostuu harjoitusten suunnittelun sekä johdonmukaisuuden tärkeys. Tämä vaatii myös itseltä malttia, sillä uusia opeteltavia asioita olisi niin paljon, että on oikein valinnan vaikeus mihin sitä aina paukkunsa laittaisi.

Kommentit

  1. Mä oon tehnyt nuuskimisen kanssa Armaksen kanssa pennusta asti kauheasti töitä. Sillä on ollut taipumus haistelun lisäksi imuroida toisten jämänamit ja roskat. Yritän pitää sääntönä, että hallilla ja yleensäkään treenatessa ei haistella, ei edes taukojen aikana. Jos nenä menee maahan niin huomautan ja tarvittaessa nostan pään ylös. Yksi asia mikä auttoi, oli se, että en heitä nameja maahan vaan palkkaan koppausnameilla tai suoraan suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä myös ehkä ainoa asia minkå kanssa oon osannut olla mustavalkoinen, että hommia tehdessä nenä ei saisi olla maassa. Ehkäpä se pitäisi laajentaa koko halliin, myös odotteluun. Noalla hajuissa kiehtoo eniten ne tyttöhajut joten nuuskiminen on tullut vasta nyt iän myötä. Ja sitä saa kyllä olla tällä hetkellä usein huomauttamassa.. En tiedä minkälaista huutia sille pitäisi antaa, että se menisi sen kalloon. Mietin myös tuota maahan palkkaamista, mutta se vaan kuitenkin rauhoittaa sen mielentilaa ja tarvittaessa pääsee namienheittelyynkin purkamaan, niin en haluaisi siitä luopua.

      Poista

Lähetä kommentti