Toko 2/16


Tänään päästiin taas Ninan valvovien silmien alle tokoilemaan. Olin suunnitellut treenailevani edellisen koiran häiriössä käytösruutua, mutta eihän me ehditty tarpeeksi ajoissa Kivistöön. Liukkaiden kelien aiheuttamat ruuhkat saivatkin ajomatkan kestämään 10 minuuttia normaalia pidempään ja jouduttiin hyppäämään sitten suoraan hommiin.

Päivän agenda oli kuitenkin selvä. Ensin kisamainen liikkuroitu setti alkuun. Otin Noan hommiin tosi lyhyillä lämmittelyillä, joka näkyi ehkä hieman ylimäärisinä kierroksina. Kokonaisvaikutelma kisamaisesta harjoittelusta oli kuitenkin tositosi hieno. Noa teki töitä iloisesti ja rennosti päästäen vain pari pientä piippaa. Ja minäkin kuulemma vaikutin rennommalta, vaikka en edes tiennyt mitä liikkeitä sieltä oli tulossa. Saatiin setistä paljon positiivista palautetta, sillä Noan ilme on muuttunut huomattavasti parissa viikossa :)

Seuraavaksi otettiin työn alle kaksi liikettä, joita ei olla harjoiteltu ollenkaan. Nimittäin hyppynouto ja merkillelähetys. Hyppynoutoa testattiin pienen hetsauksen kautta ja sehän toimi jo heti ensimmäisestä kerrasta alkaen hienosti. Tehtiin tätä muutamat toistot. Itsenäisissä harjoituksissa otetaan puukapulalla normaalien noutojen lisäksi myös vinoja heittoja, sillä on helpompi opettaa koira noutamaan vaikeitakin heittoja kuin opetella itse heittämään onnistuneesti :D Koutsin mielestä on mahdollista, että metallistakin tulee vähemmän ällöttävä, kun Noa pääsee hyppäämään. Se tykkää noutaa ja tykkää hypätä, joten nämä vahvistavat varmasti myös itse metalliakin. Tätä treenaillaan nyt kuitenkin alkuun vain puukapulalla. Välillä otetaan sitten metallia mukaan, kunhan siitä saadaan vähän varmempi. Metallin harjoittelua jatketaan kuten olen tähänkin asti tehnyt eli pitoa sekä vauhtinoutoa omina harjoituksinaan.

Merkillelähtykseen otetaan nyt kaksi lähestymistapaa vähän niin kuin olen tehnyt ruudun opettamisessakin. Tehdään merkin takana olevalle lelulle juoksuja sekä opetetaan merkin paikkaa tarjoamisen kautta. Huolena tässä liikkeessä minulla on ollut, että Noa sotkeen sen merkinkiertoon. Harjoitellaan nyt merkkiä vain matalalla merkillä ja pidetään merkinkierrossa vain iso merkki. Tärkeää on pitää myös merkinkierto treeniohjelmassa mukana, ettei se pääse unohtumaan.

Keskusteltiin pitkään myös nuuskimisongelmasta. Jättöihin otetaan mukaan nyt luopumisharjoituksia namit maassa. Aluksi pari kertaa niin, että laitan namit itse. Myöhemmin niin, että olen vienyt namit valmiiksi kentälle. Tällä koitetaan vähän terästää Noaa tekemään tehtävää eikä vain hengailemaan ja nuuskimaan omia juttujansa. Testattiin tätä maahanjätössä ja se toimi kyllä hyvin. Samaten pitää ottaa jättöihin mukaan välillä vähän jotain ekstrahommia. Vaikka kääntyä itse parin askeleen jälkeen ja pyytääkin koira istumaan tai vaikka kutsua se jätöstä mukaan seuraamaan. Mikä yleiseen hallissa nuuskimiseen tulee, se on nyt vain päätettävä, että sallinko nuuskimista lainkaan. Jos en, on siitä pidettävä mustavalkoisesti kiinni. Jos sallin, en myöskään voi siitä ärsyyntyä. Tätä minun täytyy nyt pohtia...

Loppuun tsekattiin vielä kaukojen vaihtoja. Noa oli hieman liian ylivireessä tätä liikettä varten ja se tarjosi vaihtoja vaikka en ollut vielä pyytänyt mitään. Selkeästi S-M-vaihto on Noalle helpompi, kun se saa sen tehdä kroppa pitkänä (tämä on yleensä silloin kun alla on M-S-vaihto). Noa esitteli myös teknisesti hienoja S-I-vaihtoja silloin kuin pyysi maahanmenoa... Yleisesti ottaen tekeminen oli vähän sähellystä, mutta koutsi oli tyytyväinen, sillä vaihdot olivat tekniikaltaan hienoja ja tarkkoja. Malttia on helpompi opettaa kuin tekniikkaa. Joten jatketaan kotijumppia rauhallisella mielentilalla ja lähdetään yhdistämään vaihtoja oikein käskyihin. 

Tänään saatiin alle hyvät ja kattavat treenit!

Kommentit